Monenlaisia vapaaehtoistehtäviä
ikääntyneiden parissa

Meillä Vanhustuessa voit toimia hyvin erilaisissa vapaaehtoistehtävissä ikääntyneiden parissa Turun seudulla, olitpa sitten ensikertalainen tai kokenut vapaaehtoinen. Edellytämme täysi-ikäisyyttä sekä suomen kielen taitoa.

Tarjoamme vapaaehtoisille

  • Läpi toiminnan jatkuvan tuen työntekijöiltämme
  • Koulutusta, joka tukee sinua vapaaehtoisena toimimisessa. Esimerkiksi hätäensiapu-koulutus.
  • Virkistäytymistilaisuuksia, joissa pääset tapaamaan muita vapaaehtoisia. Esimerkiksi erilaisilla kulttuuri- ja liikuntaretkillä.
  • Ammatillisesti ohjattua vertaisryhmätoimintaa neljä kertaa vuodessa
  • Tapaturmavakuutuksen
 
Miten pääset vapaaehtoiseksi?

Tarjoamme kaksi tapaa aloittaa vapaaehtoistoiminnassamme riippuen siitä mietitkö vielä sinulle sopivaa vapaaehtoistehtävää vai onko sinulle jo selkeää, mikä toiminta sinua kiinnostaa. Tämän mukaan voit valita osallistumisesi vapaaehtoistoiminnan alkuinfoon tai suoraan henkilökohtaiseen perehdytykseen. Näiden eroista voit lukea hieman alempaa.

Mikäli vapaaehtoistoiminta ikääntyneiden parissa kiinnostaa, tutustu alta mitä eri vapaaehtoistehtäviä tarjoamme.

Voit toimia pitkäaikaisena ystävänä tai kertaluontoisena auttajana. Pitkäaikaisessa toiminnassa käyt ikääntyneen luona 2krt/kk n.2h ajan tai soitat hänelle puhelimitse. Kertaluontoisena auttajana voit valita itse kalenteriisi sopivat ajankohda auttaa ikääntynyttä erilaisissa tehtävissä. Lue lisää.

Toiminnassa käyt jumppaamassa yhdessä ikääntyneen luona fysioterapeutin laatiman valmiin harjoitusohjelman mukaisesti 2krt/kk n. 1h kerrallaan, neljän kuukauden ajan. Lue lisää.

Voit toimia mm. ryhmänvetäjänä, avustajana tapahtumissa tai liittyä osaksi ohjelmatyöryhmää suunnittelemaan tapahtumia ja retkiä. Mikäli kirjoittaminen kiinnostaa, kaipaamme aina vapaaehtoisia tiedotusryhmään tuottamaan jäsenlehteä. Lue lisää.

Vapaaehtoiseksi ystäväksi ikäihmiselle Turun seudulla
Jumppaseuraksi ikääntyneelle Turun seudulla
Monipuolisia kaikille avoimia ryhmiä, tapahtumia sekä luentoja.

Meillä Vanhustuessa voit toimia hyvin erilaisissa vapaaehtoistehtävissä ikääntyneiden parissa Turun seudulla, olitpa sitten ensikertalainen tai kokenut vapaaehtoinen. Edellytämme täysi-ikäisyyttä sekä suomen kielen taitoa. Voit auttaa ja tukea ikäihmistä toimimalla vapaaehtoisena tukiystävänä,  kuntoilukummina tai avoimessa toiminnassa ryhmänohjaajana.

Tarjoamme vapaaehtoisille

  • Läpi toiminnan jatkuvan tuen työntekijöiltämme
  • Koulutusta, joka tukee sinua vapaaehtoisena toimimisessa. Esimerkiksi hätäensiapu-koulutus.
  • Virkistäytymistilaisuuksia, joissa pääset tapaamaan muita vapaaehtoisia. Esimerkiksi erilaisilla kulttuuri- ja liikuntaretkillä.
  • Ammatillisesti ohjattua vertaisryhmätoimintaa neljä kertaa vuodessa
  • Tapaturmavakuutuksen
  
Miten pääset vapaaehtoiseksi?

Tarjoamme kaksi tapaa aloittaa vapaaehtoistoiminnassamme riippuen siitä mietitkö vielä sinulle sopivaa vapaaehtoistehtävää vai onko sinulle jo selkeää, mikä toiminta sinua kiinnostaa. Tämän mukaan voit valita osallistumisesi vapaaehtoistoiminnan alkuinfoon tai suoraan henkilökohtaiseen perehdytykseen.

Mikäli vapaaehtoistoiminta ikääntyneiden parissa Turun seudulla kiinnostaa, kurkkaa alta miten pääset mukaan toimintaamme!

Tutustu
toimintoihin

Jumppaseuraksi ikääntyneelle Turun seudulla

Toiminnassa käyt jumppaamassa yhdessä ikääntyneen luona fysioterapeutin laatiman valmiin harjoitusohjelman mukaisesti 2krt/kk n. 1h kerrallaan, neljän kuukauden ajan. Lue lisää.

Vapaaehtoiseksi ystäväksi ikäihmiselle Turun seudulla

Voit toimia pitkäaikaisena ystävänä tai kertaluontoisena auttajana. Pitkäaikaisessa toiminnassa käyt ikääntyneen luona 2krt/kk n.2h ajan tai soitat hänelle puhelimitse. Kertaluontoisena auttajana voit valita itse kalenteriisi sopivat ajankohdat auttaa ikääntynyttä erilaisissa tehtävissä. Lue lisää.

Monipuolisia kaikille avoimia ryhmiä, tapahtumia sekä luentoja.

Voit toimia mm. ryhmänvetäjänä, avustajana tapahtumissa tai liittyä osaksi ohjelmatyöryhmää suunnittelemaan tapahtumia ja retkiä. Mikäli kirjoittaminen kiinnostaa, kaipaamme aina vapaaehtoisia tiedotusryhmään tuottamaan jäsenlehteä. Lue lisää.

Vapaaehtoistoiminnan alkuinfo

Vapaaehtoistoiminnan alkuinfo

Henkilökohtainen perehdytys

Alkuinfo on hyvä valinta sinulle, joka vielä pohdit, mikä vapaaehtoistehtävämme olisi sopivin sinulle.

Kahden tunnin mittaisessa alkuinfossa kuulet kattavasti yhdistyksestä, eri vapaaehtoistehtävistämme sekä vapaaehtoisena toimimisesta yhdistyksessämme.

Alkuinfon jälkeen voit jatkaa tunnin mittaiseen toimintakohtaiseen perehdytykseen, jossa saat perehdytyksen sinua kiinnostavaan vapaaehtoistehtävään.

Infoon ja perehdytykseen osallistuminen ei sido sinua vielä mihinkään, joten voit tutustua toimintaan matalalla kynnyksellä.

    Henkilökohtainen perehdytys

    Henkilökohtainen perehdytys on sinulle joka jo tiedät, mikä vapaaehtoistehtävistämme kiinnostaa sinua.

    Kahden tunnin mittainen henkilökohtainen perehdytys perehdyttää sinut suoraan haluaamasi toimintaan. Perehdytyksessä kuulet yhdistyksestämme, vapaaehtoisena toimimisesta, toiminnan käytänteistä sekä tarjoamastamme tuesta.

    Henkilökohtaiseen perehdytykseen osallistuminen ei sido sinua aloittamaan toiminnassa.

    Jätä yhteystiedot alla olevaan lomakkeeseen ja valitse sinua kiinnostava toiminta. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

        Ilmoittaudu
        vapaaehtoistoiminnan alkuinfoon

        Ilmoittaudu
        henkilökohtaiseen perehdytykseen

            Lisätietoja

            Irene Virtanen

            Järjestösuunnittelija
            p. 045 613 8839

            Usein kysyttyä vapaaehtoistoiminnasta

            Meillä voivat toimia vapaaehtoisena kaikki täysi-ikäiset, joita kiinnostaa vapaaehtoistoiminta ikääntyneiden parissa Turun seudulla. Perehdytämme sinut kattavasti toimintaan ja tuemme sinua koko toiminnassa mukana olon ajan. 

            Meillä et tarvitse aiempaa kokemusta vapaaehtoistoiminnasta, vaan voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Tärkeää on kiinnostus sekä halu tehdä hyvää antamalla aikaa toiselle. Me perehdytämme sinut toimintaan ja sen jälkeen tuemme koko vapaaehtoistoiminnan ajan. Tarjoamme yksilöllistä tukea, vapaaehtoisten vertaisryhmiä, lisäkoulutusta sekä virkistäytymistä.

            Meillä Vanhustuella voi valita hyvin omaan elämäntilanteeseen sopivan vapaaehtoistoiminnan muodon. Me ymmärrämme, että elämäntilanteet voivat olla muuttuvia, joten voit aina jäädä toiminnassa tauolle tai lopettaa kokonaan

            Meille on todella tärkeää, että kemiat ja kiinnostuksen kohteet kohtaavat ja pitkäaikaisissa vapaaehtoistoiminnan muodoissa me panostamme erityisesti tähän. Jokaisessa meidän vapaaehtoistoiminnassa on tärkeää molemminpuolinen kunnioitus!

            Et missään nimessä. Meidän henkilökuntamme on sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja he ovat sinun tukenasi läpi vapaaehtoistoiminnan. Meille voi soittaa tai meitä voi tulla tapaamaan pienimmästäkin huolesta. Sinun ei tarvitse osata ohjata asiakasta eteenpäin, vaan otat yhteyttä meihin ja me mietimme miten asian kanssa edetään. Me myös järjestämme säännöllisesti koulutus- ja vertaisryhmätapaamisia vapaaehtoisille!

            Yhteisestä tekemisestä ei kannata ottaa stressiä, sillä tärkeintä on läsnäolo – se että joku on kuuntelemassa ja auttamassa. Keikka-auttajatoiminnassa on aina tietty tekeminen, jonka voit valita oman mielenkiinnon mukaan. Kuntoilukummitoiminnassa saat fysioterapeutin tekemän valmiin harjoitusohjelman, jonka mukaan jumppaat yhdessä ikäihmisen kanssa. Sinun ei siis tarvitse itse keksiä liikkeitä. Tukiystävätoiminnassa jokaisella ystäväparilla on omat yhteiset tekemisensä riippuen siitä, mikä on kenellekin mieluista tekemistä. Tärkeintä ei ole kuitenkaan se, että joka kerralle on erilaista puuhaa, sillä useimmiten päällimmäiseksi muistoihin jää yhteiset rupattelut ja se, että on joku jota kiinnostaa kuulumiset.