Otamme vastaan harjoittelijoita eri aloilta. Harjoittelujakson pituudella ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on, että voimme tukea sinua saavuttamaan harjoittelun tavoitteet.
Jotta voimme ohjata ja tukea sinua harjoittelujakson aikana, otamme vain yhden opiskelijan kerrallaan harjoitteluun. Sinulle nimetään oma harjoitteluohjaaja, mutta myös muut työntekijät ovat apunasi koko harjoittelujakson ajan. Mikäli harjoittelu meillä kiinnostaa, täytä hakulomake harjoitteluun. Hakulomakkeen löydät tämän sivun lopusta.
Toimimme mielellämme ikääntyneisiin tai järjestötoimintaan liittyvän opinnäytetyön toimeksiantajana. Sinulla ei tarvitse olla täysin valmista aihetta, vaan voimme miettiä yhdessä sopivan aiheen ja näkökulman. Ota yhteyttä toiminnanjohtajaan, mikäli opinnäytetyön teko meille kiinnostaa!
Humanistinen ammattikorkeakoulu, Turun kampus
Yhteisöpedagogin työkenttiin tutustuminen (10 op)
Olen ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija ja suoritin ensimmäisen harjoitteluni Turun Seudun Vanhustuessa huhtikuusta juhannukseen 2025. Harjoitteluni tavoitteisiin kuului valitsemaani organisaatioon tutustuminen, yhteisöllisen toiminnan suunnittelu, organisointi ja toteuttaminen sekä myöskin minun oman ammatillisen toimijuuden rakentuminen. Ikäihmiset ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja odotinkin innolla työskentelyä heidän kanssaan ja miten pääsisin vaikuttamaan heidän hyvinvointiin. Järjestökentästä entuudestaan minulla ei kuitenkaan ollut kokemusta ja halusinkin huomata sen, millaista kolmannen sektorin työ on.
Työtehtävät ovat opiskelijalle Turun Vanhustuessa monimuotoisia ja pääsin mukaan palavereihin, muuhun suunnittelutyöhön ja sain myös suunnitella ja pitää itse pieniä toimintatuokioita esimerkiksi Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksessa. Tutustuin yhdistyksen hankkeisiin, avoimeen toimintaan ja keräsin asiakaspalautteita.
Vanhustuessa saa olla opiskelijana oma itsensä, saa esittää omia ajatuksiaan turvallisessa ympäristössä ja tehdä työtä omalla persoonalla. Sain valtavasti oppeja reppuun ja muistoja sydämeen. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen oppinut ja siitä, miten kivasti työyhteisö ja myöskin asiakkaat ovat minut ottaneet vastaan.
Uskon, että harjoitteluista saa eniten irti, kun uskaltaa itse asettaa itsensä alttiiksi oppimiselle, on oma-aloitteinen, ei pelkää virheitä vaan kokeilee rohkeasti. Virheet kertovat siitä, että on yrittänyt!
17.6.2025 Venla Luoma
Metropolia Ammattikorkeakoulu, geronomi (AMK)
Kehittämisen ja johtamisen harjoittelu (15 op)
Opiskelen geronomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja suoritin viimeisen opintoihini kuuluvan työharjoittelun Turun Seudun Vanhustuella. Kiinnostuin yhdistyksestä, koska järjestöpuoli oli minulle melko vieras ja halusin tutustua siihen paremmin vielä ennen valmistumistani.
Harjoittelu oli antoisa ja opettavainen. Sen teemoina olivat kehittäminen ja johtaminen, ja pääsinkin harjoittelun aikana tekemään monipuolisesti näihin teemoihin liittyviä tehtäviä. Pääsin harjoittelun aikana tutustumaan yhdistyksen toiminnan raportointiin, tilastointiin ja rahoitukseen. Osallistuin tiedottamistyöhön, yhdistyksen jäsenlehden tekemiseen ja erilaisiin verkostopalavereihin. Pääsin myös kohtaamaan asiakkaita esimerkiksi messuilla ja hankkeisiin liittyvillä kotikäynneillä.
Sain harjoittelun aikana olla osa moniammatillista tiimiä, jossa ohjaajani lisäksi kaikki muutkin työntekijät olivat koko harjoittelujakson ajan tukenani. Voin lämpimästi suositella Turun Seudun Vanhustukea harjoittelupaikaksi, jos vanhustyö ja järjestöpuoli kiinnostaa.
26.3.2025 Janna Niittumäki
Turun ammatti-instituutti, merkonomin perustutkinto
Asiakaspalvelu, tuloksellinen toiminta, pienyrityksen markkinointiviestintä ja työyhteisössä toimiminen
Olen ensimmäisen vuoden aikuisopiskelija ja suoritin Turun Seudun Vanhustuella ensimmäisen työssäoppimiseni ja näytöt. Työssäoppimispaikaksi tämä valikoitui minulla hieman sattumalta. Tulin alun perin vain tutustumaan Lounatuulet yhteisötaloon, mutta kun kuljin Vanhustuen toimiston ohitse, kiinnostukseni heräsi, ja päätinkin kysellä mahdollista työssäoppimispaikkaa heiltä. Työssäoppimisjaksosta sovittiinkin saman tien ja aloitin sen reilu parin viikkoa myöhemmin. En olisi voinut olla onnekkaampi, sillä paikkana Vanhustuki osoittautui sopivan minulle erinomaisesti. Vanhustuella pääsin toimimaan minulle mieluisissa tehtävissä, sopivassa suhteessa toimistohommissa ja asiakastyössä.
Pääsin tekemään oman osani erilaisista projekteista, joita toimistolla tai yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettiin syksyn aikana. Toimistolla järjestimme esimerkiksi kirpputorin, jonka ylläpitämiseen osallistuin. Lisäksi joulun lähestyessä sain toteuttaa joulun ajan käsityömyymälän toimistolla ja olin myymässä tuotteita myös Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen myyjäisissä. Työnkuvaani kuuluivat tapahtumissa mukana olon lisäksi myös niiden markkinointi, eli pääsin tekemään mainoksia, esitteitä, pääsylippuja jne.
Vaikka niin sanotut toimistotyöt olivatkin minulle mieluisia, eniten nautin kuitenkin asiakaspalvelutyöstä todella ihanien asiakkaiden parissa. Vanhustuen toimistolla tunnelma on lämmin ja välitön, joten sinne oli minun, kuin varmasti myös asiakkaiden mukava tulla. Työntekijät ottivat alusta alkaen minut iloisesti vastaan ja auttoivat tilanteessa kuin tilanteessa. Tunsin itseni todella tervetulleeksi. Suosittelen ehdottomasti Vanhustukea työssäoppimispaikaksi kaikille opiskelijoille.
18.12.2023 Hanna-Kaisa Rupponen
